sabato 27 aprile 2013

Ruokaa Roomassa - TOP 10



Sain kivan haasteen kertoa omista ruokakokemuksista. Taitsi (ihanasta Toinen Jalka Italiassa-blogista) oli listannut hauskasti oman top kymppinsä Rooman ruokajutuista ja paikoista, ja päätin tehdä oman listani siitä mitä mielestäni Roomassa ainakin tulisi testata ja maistaa. 
Sen sijaan, että listaisin pelkästään paikkoja, päätin listata ruokalajeja ja ruokajuttuja, jotka mielestäni kaikkien tulisi Roomassa kokea. Ruokajuttuja, jotka ovat juuri Roomassa niitä erittäin tyypillisiä ja lähes jokapäiväisiä.
Vanhasta keskustasta ja muilta turistien kansoittamilta alueilta voi joskus olla hämmentävän vaikea saada hyvää ruokaa, jos ei ole valmiiksi tutustunut valikoimaan. Juuri siksi, paikat jotka olen valinnut tähän postaukseen ovat kaikki ns. turistien tavoitettavissa. 


Jos nähtävyydet on nähty, kannattaa varsinkin ruoasta kiinnostuneiden uskaltautua liikkumaan Roomassa laajemminkin. Rooma on paljon muutakin kuin se marginaalisen pieni alue joka mahtuu turistikartalle. Mahdollisuus löytää tajunnanräjäyttävää ruokaa kasvaa radikaalisti, kun lähtee tutustumaan ns. asuinlähiöihin. Roomassa on valtava määrä upeita, mielenkiintoisia ja keskenään täysin erilaisia kaupunginosia, joita rauhassa kiertämällä saa kaupungista ihan erilaisen kuvan. 

Herkkuni "La Gricia"  - Enoteca Corsi (Via del Gesu' 87)

1. Pizza Bianca
Yksi lempiasioistani maailmassa on roomalainen pizza bianca. Joku voisi sanoa, että tämä voisi kyllä tippua alaotsikoksi jonkun muun kohdan alle, mutta pizza bianca eli valkoinen pizza on niin jalo ja niin roomalainen asia, että se on mielestäni täydellinen listan aloittaja. Tämä rapea, öljyinen ja suolainen valkoinen pizza sopii aamiaiseksi, välipalaksi, mortadellalla täytettynä lounaaksi,  aperitivo-herkuksi tai lähes missä vaan tilanteessa.  Yksinään tai täytettynä, hyvä pizza bianca ei petä. Roomalainen pizza bianca EI muuten ole sama asia kuin focaccia, vaikka ne ehkä serkuksia ovatkin. 

Pizza Bianca
photo
Kaksi leipomoa vanhassa keskustassa, jotka tekevät ja myyvät ihan järjettömän hyvää pizza biancaa:
Forno Roscioli   (Centro / Campo  - Via dei Chiavari, 34)
Forno Campo de' Fiori (Campo De' Fiori, 22 - Vicolo del Gallo, 14)



2. Fritti




Roomalaisesta ruoasta ei voi puhua mainitsematta uppopaistettuja ruokia, i fritti
Suosittelulistani kärjessä on tietysti Supplì, friteerattu risottopallero mozzarella-sydämellä. Jotain aivan ihanaa. Kylmä olut ja supplì, niin nahkeampikin päivä on pelastettu. Alkupaloiksi sopivat vaikka friteeratut kesäkurpitsan kukat, latva-artisokat ja tai paneroidut mozzarellat.  Kaikki itseään kunnioittavat roomalaiset trattoriat tarjoavat jonkunnäköistä friteerattua alkupalaa, eli valinnanvaraa on runsaasti. 

Uppopaistettu Baccalà on Rooman fish and chips (yleensä ilman niitä perunoita) Käy kokeilemassa esim. ikivanhassa pikkupaikassa lähellä Campo de' Fioria (pieni aukio Via dei Giubbonari)  Paikan tunnistaa helposti; oven päällä lukee isolla "Filetti di Baccalà" he eivät nimittäin muuta teekkään. 


3. Carbonara
Tämä listan kohta olisi voinut hyvin olla myös joku muista roomalaisista pastaklassikoista;  tomaattinen amatriciana tai sen blondimpi sisko gricia, uskaliaammille Testaccion-kaupunginosasta herkullinen rigatoni con la pajata. Carbonara on kuitenkin jo suurimmalle osalle valmiiksi tuttu, useimmille valmistettuna varsin "kansainvälisesti" niin, että alkuperäinen versio on vain aavistus jossain taustalla. Kaikkien pitäisi päästä maistamaan hyvää roomalaista carbonaaraa jossa pääosassa ovat laadukkaat raaka-aineet ja joka ei todellakaan sisällä liraustakaan kermaa!  Erinomaisen Carbonaran tarjoilee esimerkiksi Roscioli (ravintolan, ei leipomon puolella - huomaa kaksi eri osoitetta)
 
Carbonara di Roscioli 
photo
Ristorante Roscioli Via dei Giubbonari, 21


4. A) 
"Pizza al taglio"
Roomalaisen pikaruoan ykkönen on pizza al taglio, eli palana painon mukaan myytävä peltipizza. En tunne yhtään roomalaista, joka ei mainitsisi tätä ruokasuosikkiensa top vitosessa. Makuja on monia, mutta varmasti hyvää saat kun valitset pizzaa mahdollisimman yksinkertaisilla täytteillä. Joka kulmassa on omat pizzapaikkansa, laatu vaihtelee yleensä ihan ok:sta erittäin herkulliseen. Tämä on turistillekin helppo, nopea ja herkullinen lounas, joka sopii myös budjettimatkaajalle. Kielitaitoakaan ei tarvitse kun osoittelee vitriinistä haluamaansa laatua ja näyttää noin suurinpiirtein kuinka ison palan haluaa kutakin. Roomassa on lukuisia puistoja, joinne voi viedä itsensä picnicille kauniina päivänä. Mahtava picnic-eväs on valmis kun lisäät tilauksesi loppuun "da portar via, per favore" - Mukaan, kiitos! Valitettavasti (vai onneksi?) Rooman parhaat palapizzat löytyvät yleensä asuinlähiöistä.


Jos haluaa testata hinnakkaampaa, mutta erittäin hyvää (ja paljon hehkutettua) pizza al taglioa, voisi kokeilla esim. Gabriele Boncin Pizzariumia (Metroasema Cipro)
EDIT: Boncin pizzaa saa nyttemmin myos Piazza Navonan tuntumasta: La Pizza del Teatro (Via San Simone, 70) jonka vieressä myos tunnettu (samanniminen) gelateria
Via San Simone, 70
4. B) Roomalaistyylinen ohutpohjainen pizza



Roomalaistyylinen pyöreä pizza on rapea ja erittäin ohut. Testaa marinara (tomaattikastike, valkosipulia ja oreganoa) perinteinen Margherita (tomaattikastiketta, mozzarellaa ja tuoretta basilikaa) tai vaikka herkullinen sienipizza ai funghi. La Montecarlo (Vicolo Savelli, 13) on yksi harvoista hyvistä keskustassa, josta saa tämmöistä pizzaa myös lounasaikaan. (Pyöreitä pizzoja syödään yleensä vain iltaisin) Mitä simppelimpi pizza, sen parempi. 


5.  "Quinto quarto" eli ne kuuluisat jämät


Takana trippa al sugo eli suolta soosissa

Vanha Roomalainen köyhien keittiö "cucina povera" sisältää yhden jos toisenkin annoksen jämäosista (häntä, sorkat, sisälmykset, aivot, kieli.ym) eli siitä mitä jää kun eläimestä on otettu ne tärkeimmät osat. Roomalainen häränhäntäpata "Coda alla Vaccinara" on herkullinen vaihtoehto ja helppo semmoiselle joka ei esimerkiksi sisälmyksiä halua lähteä kokeilemaan. Trippa, coratella, fegato (=maksaa) , animelle (=kateenkorvaa)
Perinteisesti Testaccion kaupunginosa (vanha teurastamo-alue) on hyvä alue lähteä tutustumaan trattorioihin, jotka tarjoilevet vanhoja roomalaisia quinto quarto-annoksia.  

coratella con carciofi fritti e uovo poche -
muhennettua coratellaa, friteerattua artisokkaa kera uppomunan


Checchino dal 1887  Via di Monte Testaccio, 30 - Roomalainen instituutio vanhan teurastamon làheisyydessà. Hyvà viinilista ja laadukkaat ruoat.

La Campana (joka mainitaan myös kohdassa 7) Vicolo della Campana, 18



6. Colazione al bar - aamiainen kahvilabaarin tiskillä


Rakastan kahvia ja juomani caffè on aina amaro, ilman sokeria. Kahvila-baareja löytyy jokaisesta korttelista, ja kahvin taso on yleisesti todella hyvä. Roomalaiset nauttivat "aamupalansa" lähes aina nopeasti töihin mennessä lähibaarissaan. Monelle italialaiselle aamiainen on aina cappuccino e cornetto, eli cappuccino-maitokahvi (espresso + lämmintä maitoa + maitovaahtoa) kera makeahkon voisarven. Jotkut ottavat oman cornettonsa hillolla tai cremalla täytettynä, toiset valitsevat jonkun täysin muun, mutta lähes poikkeuksetta makean leivonnaisherkun. Erilaiset pikkumunkit (bombe) ja voitaikinaleivonnaiset ovat suosittu valinta. Minä päädyn useimmiten pelkkään kahviin, ehkä pienellä maitovaahtolisällä (macchiato), tavallinen caffe' on espresso ja sen saa baaritiskilta yleensä noin 80 sentin hintaan. Vedellä pidennettyä pitkää kahvia haikailevat, saavat sen tilaamalla "amerikkalaista kahvia" eli Caffè Americano. Puolitotisena vinkkinä muistutan tietty, että runsasmaitoiset kahvit kuuluvat Italiassa yksinomaan aamupalalle. 

Cappuccino 90snt


Kuten sanottu joka korttelissa on omat bar-kahvikuppilansa, mutta tässä pari omaa suosikkiani: 
- Bar Banchi Vecchi (Via dei Banchi Vecchi 6) Veljesten omistama hauska pieni kahvilabaari, jossa kävin joka aamu ollessani lähellä töissä. 
- Castroni (Via Cola di Rienzo 196) Yksi Rooman tärkeimmistä ruoan erikoisliikkeistä. Mausteita ja hillopurkkeja, mutta ah myös erittäin hyvät kahvit ja kahvileivät. 
- Pietro Roscioli  (Via Buonarotti 46/48 - Piazza Vittorio) Taas eri Roscioli-leipomo ja ruokapaikka. He tarjoilevat mun suosikkiaamupalani ja tämä oli viime vuoden mun vakkari kun olin lähellä töissä. Ihanat kahvit ja kaikki perinteiset leipomus-herkut, mutta myös laaja suolaisten valikoima kun yhteydessä on leipomo. Ystävällinen ja erittäin avulias henkilökunta. He tarjoilevat myös erittäin suositun lounaan ja heti sen perään varhais-aperitivon klo 15 alkaen. Auki koko päivän ilman katkoja, suosittelen lämpimästi. 

7. Saltimbocca alla Romana
Lihansyöjiä ajattellen halusin listata erään roomalaisista secondoista, eli ns. pääruoka-annoksista. Naudalihasta, ilmakuivatusta kinkusta, salviasta ja valkoviinistä syntyy niin herkullinen annos, että se suorastaan "hyppää suuhun" kuten nimikin jo antaa ymmärtää. 

Yksi Rooman vanhimmista ravintoloista La Campana, tarjoilee saltimbocca-suosikkini sienien kera (ai funghi) - tämänkin annoksen kanssa on ehdottoman tärkeä fare la scarpetta, eli pyyhkäillä herkullinen kastike lautaselta suuhun leivänpalaa apunaan käyttäen. 
Saltimbocca alla Romana ai funghi - 

Ravintola La Campana sijaitsee  vanhassa keskustassa Piazza Navonan ja Teveren välissä (Vicolo della Campana, 18). Se tarjoilee hyvin perinteistä roomalaista ruokaa. 

                                                                  
8. Juustot ja leikkeleet - Formaggi e Salumi

Erilaiset juustot ja leikkeleet ovat ihania viinilasillisen seuralaisia, pelkiltään tai vaikka sämpylän välissä. Roomalainen kova lampaanmaitojuusto Pecorino Romano DOC on jokaisen roomanmatkaajan maistettava, vähintään pastan päälle raastettuna jos ei muuten. 


Cul de Sac - Juusto- ja leikkelelautanen


Enoteca Cul de Sac - Piazza di Pasquino, 73  (Piazza Navona) Loistavan ja erittäin laajan viinilista lisäksi tarjoavat mm.  valikoiman itsetehtyä pateeta (joka on todella hyvää!)  ja erilaisia juusto ja leikkele-lautasia (kokeile Lazion alueen tuotteita!) 
La TradizioneVia Cipro 8/e (Metropysäkki Cipro) Delityyppinen Gastronomia, joka on valittu yhdeksi maailman parhaista. Uskomattoman suuret ja vielä laadukkaammat valikoimat juustoja! 


La Tradizionen tiski Taste of Rome-tapahtumassa

9. Aperitivo
Aperitivo ei konseptina ole mitenkään erityisen roomalainen, mutta ikuinen kaupunki tarjoaa uskomattoman ihanat puitteet tälläiseen alkuillan naposteluun (yleensä välillä 18-20)  Aperitivo sisältää aina juoman (ei välttämättä alkoholillisen) esim. lasin kuohuvaa tai vaikka campari-tuoremehun ja sen kanssa nautittavaksi jotain pientä purtavaa. Tämä pieni purtava on hyvin liukuva käsite, koska se voi tarkoittaa vaikka kupillista pähkinöitä ja oliiveja, tai jopa valtavan suurta ja monipuolista buffettia, jolla voi korvata koko illallisen. Kaikkien opaskirjojen suosittelema Freni e Frizioni Trasteveressä on aperitivo-instituutio.


Enoteca Provincia Romana - Sopisi myös hyvin kohtaan kahdeksan, mutta tämä alueen tuotteita ja annoksia tarjoileva lokaali on tosi hyvä lounas- ja ihana aperitivo-paikka. Foro Traiano, 82 (Piazza Venezia)

Fluid - Moderni aperitivo-paikka lähellä Piazza Navonaa runsaalla buffettilla. Vedä napa täyteen drinkin hinnalla (n. 8€ juoma + buffa) Via del Governo Vecchio, 46


Oma suosikkialueeni aperitivoille on Ponte Milvio


10. Porchetta
Porchetta on roomalainen yrteillä maustettu possupaisti, joka kannattaa ehdottomasti testata joko sellaisenaan tai rapeakuorisessa vaaleassa sämpylässä. Jos ei halua lähteä Aricciaan asti (pieni kylä Rooman eteläpuolella joka on tunnettu possustaan) löytää porchetta-herkkua esim. Er Buchetto nimisestä pikku-tavernasta lähellä Terminiä (Via del Viminale 2 F). Lasillinen kuivaa Lazion valkoviiniä (tai kylmää olutta) ja paperille vuoltua possupaistia, ai ai ai miten on hyvää! 

Porchetta


Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä...
+  Cacio e Pepe
Tämä roomalaisklassikko, joka on meille erityisen sydäntä lähellä, ei tietenkään voinut listalta puuttua. Minä saan kaupungin parhaan cacio e pepe-annoksen kotosalla, mutta koska kaikki eivät ole yhtä onnekkaita voin suositella esim. jo edellä mainitun ravintola Rosciolin pasta-annoksia (Via dei Giubbonari, 21)

10 commenti:

  1. Mahtava top-lista - kiitos!! Muutaman viikon päästä (jee!!) aloitan suurella ilolla listasi uusiin tuttavuuksiin tutustumisen!

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos :) Tosi kiva haaste oli kyllä, listaa kirjoittaessa tuli taas monta muutakin juttua mieleen mitä olisi pitänyt vielä lisätä listalle.
      Me syödään (luonnollisestikin) suurimman osan aikaa kotona eikä ravintoloissa, joten tulipa muuten taas mieleeni kuinka hankalaa onkaan suositella ravintoloita välillä (varsinkin kun paikka joka 2 vuotta sitten oli ihana, voikin olla nyt hirveä turistirysä - tai vielä pahempaa, saman paikan sisällä taso vaihtelee todella kovasti esim. joku paikka tekee erinomaiset primot mutta ihan susisurkeat secondot.)

      Elimina
  2. Ihana postaus, tuli todella nälkä! Kävin viime kesänä Roomassa ja monet näistä pizzoista tuli tutuiksi. Marinara oli ihan uusi kokemus, samoin pizza bianca (joka oli täytetty ainakin rucolalla ja ilmakuivatulla kinkulla, nam!). Ostimme myös kerran noita painon mukaan maksettavia pizzapaloja (Ostiassa) ja nekin oli tosi hyviä. Omani päällä oli salaattia ja katkarapuja. Sitä pitäisi tehdä joskus myös kotona :)

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos Heidi!
      Hauska kuulla, että listalta löytyi jo tuttuja juttuja, marinara on yksi mun lemppareista ja tosi hyvä esimerkki siitä miten joskus yksinkertainen on vaan parasta!
      Otan tosi harvoin ns. kylmiä täytteitä peltipizzalle, mutta toi gamberetti-pizza on ihan tunnettu combo (katkiksia, salsaa rosaa ja salaattia) ja varmasti on hyvää merenrantakaupungissa erityisesti. :)

      Elimina
    2. Oi, kiitos nimestä! Gamberetti siis :) Pizzojen nimiä ei lukenut missään, juurikin vain osoiteltiin että mitä halutaan :)

      Elimina
    3. Gamberetti viittaa siis vaan tosiaan noihin katkiksiin, mutta sillä nimellä se myös yleensä kulkee. Pizza fredda ("kylmää pizzaa") ai gamberetti, sitä jos kysyy niin varmasti tietävät mistä on kyse. :)

      Elimina
  3. Tulipa kauhea pizzanhimo tätä lukiessa! Mutta kiitos vinkeistä, pitänee muistaa seuraavalla Rooman-reissulla (joka toivottavasti olisi mahdollisimman pian...) :)

    RispondiElimina
    Risposte
    1. No eikö tulekin! Mulla tekis aina mieli hiukan pizza biancaa :)

      Nyt kun rupesi listaamaan, niin huomasi, että kyllähän sitä joku vinkki olisikin roomankävijöille ihan käytännön jutuista, eikä pelkistä ravintolasuosituksista.

      Elimina
  4. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus! Kiitos!

    Terveiset Piranista!
    Tibs

    RispondiElimina
    Risposte
    1. Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit! :)
      Täältä terkut takaisin, un bacione da Roma

      Elimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...