domenica 16 settembre 2012

Serata greca - Kreikkalainen ilta

Meillä oli eilen eräs ihana ystäväpariskunta kylässä, ja siitä saimmekin mainion syyn viettää kreikkalaista iltaa. Kävin perjantaina töitten jälkeen hakemassa filotaikinaksi kevätkäärylearkkeja, ja muuten kaikki tarvittavat jutut löytyivätkin meidän lähikaupasta. Lauantaina väsäiltiikin sitten yhtä jos toista purtavaa iltaa varten. Menu rakentui sen mukaan mitkä oli meidän ensimmäisenä mieleentulevat ruokamuistot ja mieliteot kreikkalaisesta keittiöstä. Autenttisuudesta emme mene takuuseen, mutta oli todella herkulliset eväät ja ilta erittäin onnistunut. 
Starters of our Greek feast
Kreikkalaisen illan menu

  • Feta-pinaattikolmiot filotaikinasta
  • Tzatziki (kreikkalaista jugurttia, kurkku, valkosipulia, suolaa, oliiviöljyä, sitruuna/valkoviinietikkaa)
  • Hummus (kikherneitä, tahinia/seesamikreemiä, valkosipulia, sitruunaa, kuminaa, oliiviöljyä, suolaa)
  • Moussaka (munakoiso, perunoita, tomaattia, jauhelihaa, mausteita, valkokastiketta)
  • Uunissa paistetut perunat (perunoita, lihalientä, valkosipulia, sitruunaa, mausteita)
  • Kana-Souvlaki  (kanaa, oliiviöljyä, chilirouhetta, hunajaa, valkosipulia, timjamia, suolaa, sitruunaa)
  • Kreikkalainen salaatti (tomaatteja, kurkkua, punaista makeaa sipulia, fetaa, hyviä mustia oliiveja, oregano, oliiviöljy)
Ohella hyvää leipää ja erinomaista kuivaa valkoviiniä. 

Menù serata Greca

  • Triangolini di pasta fillo alla feta e spinaci 
  • Tzatziki (yogurt greco, un cetriolo, aglio, sale, olio, limone/aceto bianco)
  • Hummus di ceci (ceci, salsa tahina/crema di sesamo, aglio, limone, cumino in polvere, olio, sale)
  • Moussaka (melanzane, patate, pomodori, carne macinata, spezie, besciamella)
  • Patate al forno (patate, brodo di carne, aglio, limone, spezie)
  • Souvlaki di pollo (pollo, olio, peperoncino, miele, aglio, timo secco, sale, limone) 
  • Insalata greca (pomodori, cetrioli, cipolla rossa, feta, olive nere buone, origano, olio)

Triangolini alla feta e spinaci, tsatziki, e hummus di ceci  - Spinach And Feta Triangles, tzatziki and hummus

Nessun commento:

Posta un commento

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...